28. huhtikuuta 2016

TBT: Ensimmäinen kotini Prahassa



Tällä kertaa päätin kirjoitella Throwback Thursdayn hengessä. Sen verran on jo tullut elämässä koettua, että ihan on oma pää pyörällä, kun innostuu muistelemaan menneitä. Nostalgia on ihan hyvä juttu, kunhan siihen ei jumiudu liiaksi ja muistaa elää hetkessä. Koen olevani kylläkin ennen kaikkea onnekas ja kiitollinen asioista ja monista mutkista, joita olen saanut elää läpi.

 Asuin Prahassa ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, ja sittemmin palasin tänne noin joka toinen vuosi takaisin. Viimeisin visiitti on nyt venynyt yli kaksi vuotta.

Ihan ensimmäinen kotini Prahassa oli varsin erikoinen tapaus. Kyseessä oli taiteilijaresidenssi, joka oli monta vuotta Suomen taidetoimikuntien käytössä. Tämä kattohuoneisto Prahan 7. kaupunginosassa on nähnyt ja kuullut paljon. Täällä suomalaiset taiteilijat ja kulttuurialan ihmiset ovat tehneet töitä, keskustelleet, parantaneet maailmaa, ehkä juoneet muutaman pullon punaviiniä. Residenssiä ei enää ole olemassa. (Tai itse asunto varmasti on, mutta taidetoimikuntien käytössä se ei enää ole.) 

Tapasin tässä asunnossa paljon mielenkiintoisia ihmisiä - suomalaisia, joita kaikkia yhdisti Praha. Residenssissä oli todella eeppinen vieraskirja, joka sisälsi tarinoita kymmenen vuoden ajalta. Sittemmin olen törmännyt useisiin residenssissä majoittuneisiin henkilöihin sekä Suomessa että täällä Prahassa. Ja aina sitä nostalgisoidaan, että oli se kyllä hieno paikka. (Jos joku teistä nyt sattuu lukemaan tämän tekstin, rohkeasti vain terveisiä kommenttiboksiin! Ja mitä sille vieraskirjalle muuten tapahtui?)

Nämä on niitä asioita, joita on vaikea selittää. Minulla oli tuossa residenssissä vain tosi hyvä olla. Asuin siellä kolme kertaa, ja joka kerta tuntui, kun olisin saapunut kotiin. Kun muutin Prahaan, elin toivossa, että pääsisin käymään siellä. Mutta kuulin, että enää siellä ei suomalaisia taiteilijoita ole, taidetoimikunnat eivät enää ole vuokralla huoneistossa.
Jotenkin vain muistan hyvin, kun join teetä ja katselin ikkunasta kadulle, vastapäisessä talossa eräs mummu teki samoin. Tai kun heräsin pulujen tepasteluun kattoikkunani päällä. Ja sain seurata vierestä kirjailijan, kuvataiteilijan ja säveltäjän työtä. 

No, tässä tekstissä ei ole enää järkeä, joten annan kuvien puhua puolestaan.

 










Minä Prahassa. Kauan sitten. Onnellisen tietämättömänä.